torstai 16. maaliskuuta 2017

Kuressaari ja Kuldnejuus



KURESSAARI

Upea paikka! Ekana päivänä kun tulin oli jo pimeää ja menin suoraan hotelille. Toisena päivänä olin koululla muitten opiskelijoiden kanssa, jotka opiskelee parturi-kampaajaksi. Vertailimme vähän minkälaista on meillä suomessa koulussa ja minkälaista on kuressaaressa. Koululla oli vain yksi parturi-kampaaja luokka ja opiskelijoita on 2 ryhmää. 

Kuressaaressa he valmistuvat kanssa samaan aikaan kun minä eli kesäkuun alussa. He käyvät koulua vain puolitoista vuotta. He ovat aina joka kolmas viikko koulussa ja siellä on heilläkin asiakaspalvelu päiviä, mutta muuten ne käyvät tavallisesti töissä parturi-kampaamoissa.  Eniten mitä ihmettelin oli, että tekevät samoilla hinnoilla kuin muut työntekijät. Suurin osa on töissä ihan työntekijänä, eikä opiskelijana. 

Töissä oon tutustunut kaikkiin ihmisiin ja ovat tosi mukavia. Töissä oon tehnyt leikkauksia ja vastaillu puhelimeen. Tehnyt hoidon mikä oli mulle ihan uus juttu.

Vähän olen kierellyt täällä, mutta ensiviikosta haluan kierellä rantoja, nähtävyyksiä jne...





Alussa kun tulin niin oli lunta ja aika kylmää, mutta nyt paistaa jo aurinko ja on mun mielestä tosi lämmintä. 


Vanhoja taloja on paljon.





TOPPI PAIKKA

Täällä on kaikilla omat välineet, värit, shampoot jne..  
5 paikkaa missä työskennellä, 1 meikkipaikka ja tehdään myös kasvohoitoja, kynsiä yms... Oppinut muutamia uusia asioita. 


Kaikilla on omat värit yms.. 








JOICO 4 STEP TREATMENT


1. Pestään hiukset shampoolla ja pidetään 5min päässä.
2. Laitetaan 2 päähän varovasti ei saa puristella hiuksia tai mitään. Pitää laittaa varovasti, koska 2 aine avaa hiusta. Vaikutusaika 5 min.
3. Sitten 3 aine ja se täyttää hiuksen sisältä ja vaikutusaika kanssa 5 min.
4. Lopuksi 4 aine joka sulkee hiuksen. Vaikutusaika 5 min.

Jos hius on oikeasti todella vaurioitunut niin tehdään 2 ja 3 vaihe kahdesti.

Oma mielipide tästä :  Kerrankin voin oikeasti sanoa, että tämä toimii. Olen hirveästi kokeillut olaplexejä ja sun muita, mutta en oo ikinä huomannut mitään eroa. Joicon hoito toimi ja olin tosi tyytyväinen, miten sileät ja pehmeät mun hiuksista tuli. Pääsin itsekkin tgekemää-n yhdelle työntekijälle ja tosi helppo tehdä ja nopea.


GARLIC MASK

Ostin itellen kanssa yhen hiusmaskin mikä on kanssa hyvä ja korjaa hiusta. 
En ollu ennen kuullut tämmösestä niin oli hyvä kokeilla miten toimii. 


HG LEIKKAUS


HG leikkauksen tarkoitus on saada koko pituudesta sojottavat katkenneet hiukset pois. Tuo osa laitetaan hiusteleikkaus koneeseen kiinni. Sitten otetaan aina pieni hiusosio kerrallaan ja ylhäältä alaspäin leikataan katkenneet hiukset pois. Tällä kun tehdään niin ei mene pituudesta ollenkaan pois. 
Toimii tehtiin myös minulle :) 

KUUMIEN SAKSIEN LEIKKAUS


Kuumien saksien leikkauksella on sama periaate kun HG leikkauksella. Otetaan pieni osio ja siitä leikataan kaikki sojottavat pois. Kuumat sakset sulattavat sen hiuksen kiinni. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti