torstai 17. joulukuuta 2015

Ripsikoulutus

RIPSIKOULUTUS

Meillä oli 12.12.2015 volyymiripsikoulutus. Kerron miten eka kerta kun ripset tein niin meni. Eli siis kädet täris ihan hullusti, tuntu että ei millään saa yhelle asiakkaan omalle ripselle yhtäkuitua. Jännitti ihan sairaasti, mutta loppujen lopuksi meni tosi hyvin vaikka ekalla kerralla kestikin kauan.

Muutama kuva mitä oon tähän mennessä tehnyt: 

Tässä kuvassa tein ekaa kertaa ripset ja ihan älyttömän tyytyväinen olin kuin myöskin asiakas.

Toisella kerralla ei enää kestänyt niin kauan ja olin mys tyytyväinen kuinmyös asiakaskin.

Ja sitten viimenen kuva niin sama, että tosi tyytyväine.

Ehostus

 EHOSTUS

 Tässä jaksossa meillä on ollut myöskin ehostusta ja tänä vuonna harjoteltiin päivämeikkiä. Tässä postauksessa näytän ja kerron minkälaisen meikin meidän piti tehdä. Elikkäs kaikilla oli parit ja jokaisen parin piti suunnitella toisilleen meikki, jonka sitten myös toteutettiin.


Ekana suunnitellaan, että minkälainen vaatetus asiakkaalla on, minkälaiset kasvot, ihon väri ja silmien väri.

Sitten valitsen tuotteet ihon värin mukaan ja värit valitsen vaatetuksen mukaan, mutta kuuntelen myös asiakkaan toiveita. minkä muotosen luomivärin teen niin riippuu ihan ihmisen silmän muodosta. Vahvuudet valitsen sen perusteella, että mihin on menossa ja miten vahvat asiakas haluaa.

Meikin järjestys: 
1. Meikkipohja ( kiinteä meikkivoide, peitevoiteet ja puuteri)
2.  Kulmat (tarvittaessa nypin)
3. Silmät ( luomivärit, rajaukset ja ripsarit )
4. Huulet ( Huulipuna ja rajauskynä )
5. Posket ( Poskipuna/ korostusväri/ aurinkopuuteri)

Tuotteet mitä käytin on tossa meikki järjestyksessä suluissa. Mitä en käyttänyt korostusväriä tai aurinkopuuteria. Sävyjä mitä käytin niin kiinteässä meikkivoiteessa sinipohjasta, luomissa ruskeeta ja mustaa. Huulissa aika melko neutraalia väriä.

Itsearviointi: 
Tunnen että onnistuin meikissä minkä suunnittelin. Olin tosi tyytyväinen tulokseen.
Aattelin ekana sen minkä suunnittelin olevan vaikeaa, mutta loppujen lopuksi se tuli kun itestään.



keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Teemakampaus

TEEMAKAMPAUS

Mejän luokka teki teemakampaukset, opettaja oli jakanut mejät 4 ryhmään ja jokaiselle ryhmälle tuli eri teema. Teemat oli : Ylioppilasjuhla (mikä oli meillä), Linnanjuhlat, Häät ja oisko ollut tanssiaiset.

Ylioppilasjuhla

Ekana mitä mietittiin niin oli, että minkälainen kampaus sopii ylioppilaslakin alle. Tultiin siihen päätökseen että joko niskanuttura tai vaan ihan auki. Meitä oli ryhmässä 4 ja tehtiin sitten parittain, että yks teki yhelle kampauksen mikä oli jonkinlainen nuttura ja sitten toinen teki semmosen kampauksen mikä on auki.

Ite halusin kokeilla avonaista kampausta eli ei mitään nutturaa.





       

Parranmuotoilu

PARRANMUOTOILU


Mitä parranmuotoiluun tarvitsee: 
  • Partavaahtoa
  • Sakset ja kampa
  • Partaveitsi
  • Pieni hiuskone
  • Suti
  • Pyyhe 
Työjärjestys: 
1. Kastellaan pyyhe lämpimällä vedellä ja asetetaan kasvoille sillein että parta peittyy. Märän pyyhkeen tehtävä on pehmittää hieman partaa jotta se olisi helpompaa.
2. Seuraavaksi otat ylimääräset karvat pois ja teet semmosen muodon minkä asiakas haluaa.
3.Seuraavaksi jos asiakas haluaa partaa siistiä / lyhyemmäksi niin tässä vaiheessa voi sen tehdä. Elikkäs perus kammalla ja saksilla.
4. Laitat partavaahtoo sudilla ja kannattaa laittaa pienelle alueelle kerralla nimittäin se kuivahtaa aika helposti. 
5. Sitten vain veitsellä karvat pois ja pyyhit lopuksi märällä pyyhkeellä asiakkaan kasvoilta vaahdon pois. 
6. VALMIS :)

 


ENNEN JA JÄLKEEN KUVA:







keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Rullakampaus




 Tässä postauksessa näytän vähän miten rullaus tapahtuu ja alta löytyy myös kuva mitä rullaukseen tarvitsee. Rullakampaus on aika hyvä kampauksian alle esim. jos nutturaa tekee niin se menee vähän niinkun itsestään. Hiusten pitää olla märät kun rullausta tekee ja jos ei hiusosio ole tarpeeksi märkä niin on helppo suihkupullolla vähän kosteuttaa. Hyvä olisi myöskin käyttää kampaus suihketta ennen rullausta. Lopuksi kun rullat on laitettu niin on hyvä laittaa vielä lakkaa.


Mitä rullakampaukseen tarvitsee:  


Ja Lopuksi Vielä Video Rullauskesta :) 


keskiviikko 28. lokakuuta 2015

KCprofessional Awapuhi Wild Ginger






Minkälainen on Awapuhi Wild Ginger luksussarja?
on ylellinen luksussarja, joka sisältää syväkosteuttavan awapuhi-uutteen lisäksi innovatiivisen KeraTriplex®-yhdisteen, jossa kolme erityyppistä keratiinia korjaavat ja jälleenrakentavat hiuksia uskomattoman tehokkaasti.

Kuka kehittänyt ja mistä saanut alkunsa?
Kehittänyt Paul Mitchell ja tuotetaan edelleen Havaijilla, Paul Mitchellin aurinkoenergialla toimivalla luomuviljelmällä.

Mitä sen luvataan tekevän hiuksille?
Kemiallisten käsittelyjen ja lämpötyökalujen rasittamat ja heikentämät hiukset saavat takaisin elinvoimansa, upean kiillon ja silkkisen pehmeyden.

Mitkä ovat vaikuttavat ainesosat?
Syväkosteuttava awapuhi-uute ja sen lisäksi innovatiivisen KeraTriplex®-yhdisteen.

Luksus sarjaan kuuluu... 
shampoot ja hoidot:

Moisturizing Lahter Shampoo
  *Syväkosteuttava shampoo kaikille hiustyypeille, erityisesti rasittuneille ja kemiallisesti käsitellyille hiuksille.
*Vaikuttava aine Awapuhi- uute, joka kosteuttaa, lisää kiiltoa ja sileyttä. KeraTriplex-yhdiste jälleenrakentaa ja korjaa vaurioituneita hiuksia. Sulfaatiton koostumus pesee hiukset hellävaraisesti eikä kuluta hiusväriä!

Käyttöohje:
 Levitä kosteisiin hiuksiin, vaahdota ja huuhtele huolellisesti
















Keratin Cream Rinse
* Syväpuhistava ja vahvistava hoitoaine.
* Sopii erityisen hyvin kuiville ja rasittuneille hiuksille.
* Selvittää, kosteuttaa, antaa pehmeyttä, kiiltoa, poistaa pörröisyyttä, sähköisyyttä ja tekee hiuksista silkkisen sileät ja terveet.
Käyttöohje:
 Levitetään pestyihin, kosteisiin hiuksiin ja hiero hoitoaine tyvestä latvaan. Huuhtele huolellisesti. 
















Keratin Intensive Treatment
* Rakennepaikkaava, syväkosteuttava ja jälleenrakentava tehohoito. 
* Elvyttää rasittuneita hiuksia, korjaa ja silottaa hiuksia. 
Käyttöohje:
 Käytään n. kerran viikossa. Levitään kauttaaltaan pestyihin, kosteisiin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa 3-5 min. Huuhtele huolellisesti. 


















Muotoilu ja viimistely tuotteet:

Styling Treatment Oil
* Silottava hoito- ja viimeistelyseerumi.
* Pehmentää, silottaa karheat ja pörröiset hiukset.
* Tuo samalla myös kiiltoa.
Käyttöohje: 
 Levitään pari tippaa kosteisiin hiuksiin ennen föönausta tai kuiviin hiuksiin poistamaan pörröisyyttä ja antamaan kampaukselle lisäkiiltoa. 



















Texturizing Sea Spray
 *Tuuheuttava rakennesuihke.
* Monikäyttöinen muotoilusuihke, jolla luot tuulen sekoittamat rantalaineet tai loistavan pohjan mille tahansa kampaukselle.
* Antaa tukea ja volyymia.
Käyttöohje:
Suihkutetaan kauttaaltaan puhtaisiin, pyyhekuivattuihin hiuksiin, föönataan tai annetaan kuivua vapaasti. Laineikkuutta voidaan korostaa käyttämällä föönissä softeria. Huolettoman rantalookin luot suihkuttamalla tuotetta kuiviin hiuksiin ja sormin puristelemalla ja pörröttämällä.



















Hydromist Blow - Out Spray
*Tuuheuttava suihke kuohkeisiin föönikampauksiin.
* Syväkosteuttaa ja poistaa pörröisyyden, hoitavat ainesosat suojaavat ulkoiselta rasitukselta ja antavat kiiltoa. 
* Antaa kampaukselle kosteudenkestävän, painottoman tuen UV- ja värinsuojan kera
Käyttöohje: 
Pyyhekuivaa hiukset ja suihkutaan tyven alueelle. Suihkutaan kauttaaltaan myös pituuksiin, kun haluat maksimaalista kuohkeutta. Föönaa kuivaksi. 

















Hydrocream Whip 
* Joustavaa tukea ja sametinpehmeää tuuheutta antava kosteuttava muotovaahto. 
* Awapuhi-uute palauttaa hiusten kosteustasapainon ja poistaa pörröisyyden
Käyttöohje: 
Levitään pieni määrä vaahtoa pyyhekuiviin hiuksiin tyvestä aloittaen. Föönataan kuivaksi tai annetaan kuivua luonnollisesti ja muotoile haluamallasi tavalla. Voit myös käyttää softeria kiharoiden korostamiseen. 

















Shine Spray 
*Ultrakevyt kiiltosuihke kampauksen viimeistelyyn.
* Erittäin hienojakoinen, kevyt suihke antaa mille tahansa hiustyylille viimeisen silauksen sekä säkenöivän kiillon.
* Ei rasvoita eikä latista hiuksia.
Käyttöohje: 
Suihkutetaan tasaisesti hiuksiin ripaus luksusta kampauksen viimeistelyvaiheessa, tai kuiviin hiuksiin ennen muotoilurautojen käyttöä intensiivisen kiillon lisäämiseksi. 

















Finishing spray 
* Kestävän, napakan pidon antava viimeistelykiinne. 
* Antaa luotettavan, mutta silti hiukset liikkuviksi jättävän, luonnollisen tuen.
 * Nopeasti kuivuva, hienojakoinen suihke lisää kiiltoa ja suojaa hiuksia ilmankosteudelta ja UV-säteiden hiusväriä haalistavalta vaikutukselta. 
Käyttöohje: 
Suihkutetaan tasaisesti viimeisteltyyn kampaukseen. 

http://www.kcprofessional.fi/files/212/700/Awapuhi_Wild_Ginger_finishing_spray_ok.jpg 








Miten hoito tehdään? 
Ekana pestään hiukset shampoolla.
Sen jälkeen hiukset pyyhekuivataan ja lisätään seerumi hiuksiin jonka annetaan vaikuttaa pyyhkeen alla 5minuuttia.
Kun seerumi on vaikuttanut sitä ei pestä pois vaan päälle laitetaan hoito ja sitten laitetaan pyyhe päähän ja lämpökoneeseen 10 minuutiks.
Kun aine on vaikuttanut se huuhdellaan pois.
Lopuksi voit laittaa hiuksiin muotoilutuotteita.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Davines

Davines

Davines on italialainen perheyritys, joka on perustettu vuonna 2006. Valmistaa tehtaassaan Parmassa, Italiassa, Maailmankuuluja, laadukkaita hiusten- ja ihohoitotuotteita. Tuotteiden koostumukset ovat täysin parabeenittomia ja väriaineettomia. Yhteensä 17 tuotetta, jotka on suunniteltu käytettäväksi yksin tai erilaisina yhdistelminä. Tuloksena lukematon määrä upeita tyyliefectejä.

Tuotesarjat: 
 
Davines Alchemic –sarja on suunniteltu erityisesti hiusten kosmeettisen värin korostamiseen ja ylläpitämiseen.

Davines energizing -sarja on mikroverenkiertoa stimuloiva, hauraille ja oheneville hiuksille. (Tuotesarjaan kuuluu shampoo, geeli ja 2 erilaista hoitonestettä, Mikroverenkiertoon ja hiustenlähtöön.)

Davines nourishing -sarja on ravitseva, elvyttävä ja vahvistava tuoteperhe hiuspohjan hyvinvointiin sekä ravitsemaan kuivia, hauraita ja vaurioituneita hiuksia.
(Tuotesarjaan kuuluu shampoo, hoitoaine, hiusnaamio, hoitavaneste ja vitamiiniyhdiste.)

Davines purifying -sarja on antiseptinen ja rauhoittava, kuivan ja rasvaisen hilseen hoitoon sekä ehkäisyyn kehitetty tuoteperhe.
(Tuotesarjaan kuuluu shampoo ja hoitogeeli.) 

Davines reblancing
-sarja normalisoi ja tasapainottaa liiallisesta talin erityksestäkärsivää hiuspohjaa. (Tuotesarjaan kuuluu shampoo.)

Davines detoxifying -sarja on elvyttävä, uudistava sekä saasteita, kertymiä ja toksiineja poistava tuoteperhe ympäristön ja stressin rasittamille hiuksille ja hiuspohjalle.
( Tuotesarjaan kuuluu shampoo.)

Davines calming -sarja on hiuspohjan rauhoittavien tuotteiden perhe erityisesti herkälle tai herkistyneelle hiuspohjalle.  (Tuotesarjaan kuuluu shampoo ja hoitoneste.)

Davines well-being -sarja on kosteuttava, suojaava ja virkistävä tuoteperhe kaikentyyppisille hiuksille. Tuotteet sopivat käytettäväksi myös muiden nautaltech- hoitojen välissä. (Tuotesarjaan kuuluu shampoo, hoitoaine ja suojaava hoitosuihke.) 


Davines Purifying Ja Nourishing


Minulle valitsimme Davines purifying ja nourishing. Nourishing on hiuspohjalle, kuiville, hauraille ja vaurioituneille hiuksille. Valitsimme tuotteet siksi, koska itelläni on kuiva hiuspohja ja todella kuivat latvat.
Hiukset tuntuivat vähän takkusilta silti, mutta muuten hiukset olivat kiiltävät ja ei kutittanut hiuspohjaan. 
Tuotteiden haju oli aika epämiellyttävä.



 Davines Love


Neealle valitsimme Devines love. Love on kuiville, pörröisille ja vaikeasti käsiteltäville hiuksille. Valitsimme tuotteen, koska Neealla on kuivat, pörröiset ja vaikeasti käsiteltävät hiukset. 
Hiukset tuntuivat rasvasilta, vähän takkusilta, mutta näytti kiiltäviltä. 
Hoitoaine oli aika paksua ja tuotteiden haju oli aika okei.



-Kerstin
-Neea

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Nuttura Kampaus...

Nuttura Kampaus




1. Jätin kummallekkin puolelle eteen hiuksia. 
2. Sit vedin toiselta puolelta hiukset ja laitoin ponkkarille sivulle.
3. Tossa nyt näkee että mitä seuraavaksi.
4. Seuraavaks yritetään laittaa hiukset sillein että hiusdonitsi ei näy.
5. Laitoin ponkkarin hiusdonitsin ympärille ja ylimääräset hiukset pinnillä piiloon.
6. Lopuksi jätin etuhiuksia vähän ja tohon korvalliselle myös. Sitten lopuilla tein letin ja levitin sen. Kiinnitin sen taakse hyvin että ei näy ja loput hiukset eestä sitten laitoin myös taakse.
Samalailla tein myös toisen puolen kanssa.




maanantai 21. syyskuuta 2015

Elumen Koulutus

Elumen on suoraväri, joka toimii täysin fysikaalisesti, ilman vetyperoksidia ja ammoniakkia, jonka takia elumen ei allergisoi. Elumeenilla on erilainen toiminta periaate, kuin muilla suoraväreillä. Elumen toimii sähkövarauksella. Hius on varautunut plussalla ja elumen miinuksella, siten elumen pääsee kiinnittymään hiukseen, kun hius ja elumen vetävät toisiaan puoleensa niinkuin magneetti. Elumen kestää yhtä hyvin kuin kevyt- ja kestoväri jos sitä käyttää oikein. Jos hiuksessa on miinusta silloin elumen hylkii ja ei tartu hiukseen, silloin ennen värjäystä hiukseen pitää lisätä plussaa elumenin preparea.
 

   Bright <----  Väriryhmä
BG@6  (BG <-- Värisuuntaus/värivivahde) (ja 6 on sitten värin tummuusaste.)
    5-9  <-- Suositeltu käyttöalue (luonnollinen tai värjätty pohja.)


Tavallinen suoraväri: Väripigmentit jäävät hiuksen pintaan ja silloin joka kerta kun pesee niin väripigmenttiä poistuu hiuksesta. 
Elumen: Väripigmentit menevät hiusten sisälle ja siihen kun laittaa vielä lockin niin se lukitsee värin hiukseen. Joten sillon se ei lähde helposti.

Tänään meillä oli elumen koulutus ja olin itse mallina siellä. Tavoitteena oli saada keltaisuus ja vihreä pois. Halusin saada hiuksen vaaleaksi ja vähän harmahtavaksi, joten päätettiin laittaa: 
                                      SV@10 (100g) + AB@9 (100g) + NA@2 (4g)



TYÖJÄRJESTYS:
1.Hiusten pesu elumen shampoolla
2. Pyyhe kuivaus ja niihin levitettään prepare ( ei pestä pois, muuttaa hiuksen miinus varauksia plussaksi)
3. Kuivaa hiukset
4. Sekoita / levitä väri 
5. Vaikutus aika 30min, lämmöllä 20min
6. Huuhtele väri ja pese elumen shampoolla
7. Pyyhe kuivaus ja levitettään elumen lock vaikutusaika 5 min ja kammataan läpi (sulkee elumenin hiukseen kiinni)
8.Huuhtele lock ja levitä elumen hoitoaine
9.Ennen kuivausta elumen jätettävä hoitoaina (care)
 

 Hiukset olivat lähtötilanteessa tämmöiset. Hiukset oli tosi kuivat ja karheat.

 
Värjäyksen jälkeen tämmöiset. Lopussa hiukset olivat pehmeät ja kiiltävät.


Vielä tähän loppuun ennen ja jälkeen kuva : )))

perjantai 18. syyskuuta 2015

Syksyn hius - ja vaatetrendit 2015

Tähän alkuun sanon jo että jotkut kuvat lainattu googlesta.
syksyn vaatetrendi on aikalailla tämmönen mielestäni. 

syksyn hiustrendit.
Käytetään enemmän semmosia tuhkasia ja kylmiä värejä esim. Niinkuin harmaa. 

Miesten hius- ja vaatetrendit :


maanantai 7. syyskuuta 2015

Moikka kerron nyt vähän mitä ollaan tehty!
Perustettiin omat yritykset ja tehtiin ryhmät jossa on noin 2-4 henkilöä.

Mitä NY tarkoittaa ja mikä on yrityksenne nimi ja liikeidea.
NY on nuori yrittäjyys. Mejän yrityksen nimi on Ondas NY ja liike Idea on parturi-kampaaja.
 Mitä NY- toiminnan tavoitteena on?
Oppia ja se helpottaa sitten joskus perustamaan oman yrityksen.  Ja tietysti kerätä rahaa opintomatkalle. 
Jännitää ihan sikana, mutta oon innoissani. 

Sitten asiakaspalvelusta muutama sana. 
Tosi kivaa pitkästä aikaa olla asiakaspalvelu ja meillä sitä on tiistaisin ja perjantaisin. Tosi paljon oon oppinut lisää esimerkiksi miesten hiustenleikkaukset en tykännyt ikinä leikata, koska pelkäsin, että en osaa leikata miesten hiuksia.  Mulla oli yks päivä 2 miesten hiustenleikkausta ja ne meni ihan älyttömän hyvin. Ei ollut semmosta tunnettakaan, että tarvitsisin apua. Kehittämisessä on varmaankin lyhyitten hiusten leikkaamisessa ja vaikka tunnen nyttemmin, että osaan silti voi oppia vielä lisää. Ylipäätään kaikki työt on menny niin kuin pitääkin. 
Kuvia voin lisätä ku pääsen tietokoneelle.

maanantai 31. elokuuta 2015

miraculos näytös

Toinen vuosi on lähteny pyörimään ja ollu mielestäni tosi mukavaa päästä takasin kouluun ja oppimaan uusia asioita. Asiakaspalvelu alko aikalailla heti kun koulut alko ja jännitti ihan sikana, että mite muistaa kaikki asiat sekoitus suhteet jne .. mutta kyllä se muisti palautu ku pääsi kouluun.
 MIRACULOS KC PROFESSIONAL
Trendit :


Yhessä värjäyksessä tehtiin sillein, että sivellin oli sivuttain ja lähelle tyveen laitettiin v muodolla väriä ja väri ei menny koko hiusosion läpi vasta lopussa sitten laitettiin koko latvaan sitä vaalennusainetta. V-muoto häivytettiin, että ei tulisi semmosta rajaa.
Muissa värjäyksissä varmaan sitten värjättiin ihan normaalisti. 
Leikkaukset oli aika tavalliset. 

Viime vuonna kun käytiin eka kertaa miraculos näytöksessä niin suoraan sanottuna ei paljoo ymmärtäny mitään ja tuntu hirveen tylsältä. Tänään kun käytiin nii oikeesti olin tosi innoissani kun näki taas kaikkia eri leikkauksia ja värjäyksiä. Oli kyllä tosi kiva ja opin värjäyksissä ainakin uusia asioita. Olisi kiva päästä itsekkin kokeilemaan samalaisia värjäyksiä. Odotan innolla että meillekkin tulee kc värit :) 

OLAPLEX oli se mitä siellä tänään käytettiin. Olaplex mahdollistaa hellävaraisen vaalennuksen  tummille hiuksille ja se myös korjaa hiuksen rikkisillat.

Kc:llä on myös MIEHILLE  värit joita käytetään myöskin naisille. Vaikutusaika on vain 5 minuuttia ja laitetaan pesupaikalla. Niihi kuuluu luxima viileät värit ja harmaat sävyt. 

lisää kuvia tältä päivältä !





maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kevään trendi (miraculos)

Color Mask Paint -käyttövinkkejä

Oletko jo testannut uutta Color Mask Paint -suoraväriä? Poimi käyttövinkit Color Mask Paintin monipuoliseen käyttöön ja värien miksailuun!
Jos tuote on sinulle täysin uusi tuttavuus, lue lisää suoravärin käytöstä ja sävyvalikoimasta Color Mask Paintin omilta sivuilta: www.colormaskpaint.fi
Käyttövinkit:
  • Kuivaa Color Mask Paintilla vär­jätyt hiukset heti pesun jälkeen, jotta väripigmentit lukkiutuvat saman tien takaisin hiukseen ja väri säilyy pidempään parem­pana. Välitön kuivaus myös var­mistaa, ettei väri leviä muualle hiuksiin, jos väriä on käytetty vain yksittäisissä hiusosioissa.
  • Kokeile Lavender-sävyä taitta­maan vaaleista hiuksista kel­taisuutta, joko pelkästään tai sekoitettuna hoitoaineeseen, mikäli haluat välttää lilan vivah­teen.
  • Jos haluat pastellisävyä hiuksiin, mutta hiuksissasi on keltaisuutta tai tummuutta, voit tehdä pastellisävystä voimakkaamman ja paremmin tarttuvan lisäämällä siihen tippa kerrallaan vastaavaa, mutta runsaspigmenttisempää sävyä; Pinkadelic + Hot Pink, Blue Sky + Turquoise ja Lavender + Deep Purple.
  • Kaikkie Color Mask Paint -sävyjä voi sekoittaa keskenään ja luoda juuri halutun uniikin sävyn. Myös Color Mask -teho­hoitoja voi maustaa ripauksella Color Mask Paintia tuomaan lisää pigmenttiä sävyyn. 
 
 KC Professionalin kevätkokoelmassa hehkuvat luonnolliset, raikkaat sävyt yhdistettynä häivähdysmäisiin efekteihin, jotka on toteutettu uusilla Color Mask Paint -suoraväreillä. Selkeälinjaiset, mutta kuitenkin hyvin rakenteelliset leikkaukset mahdollistavat kampauksen muunneltavuuden graafisesta aina rosoisempaan tyyliin.
 
 Eteenpäin pitenevä hiusmalli on aika suosittu tällä hetkeellä ja polkka muutenkin. 
 Color mask paint on myöskin suosittu tällähetkeellä ja tuol o pari kuvaa minkälaisia hiuksia miraculos näytöksessä esiteltiin.