keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kampaus & Ehostus

KAMPAUS&EHOSTUS


Heippa pitkästä aikaa! Meillä on nyt koulussa ollut kampausten harjotusta ja ehostusta. Kampauksia ollaan keretty tehdä vain yksi, josta laitan kuvaa tähän. Meikkausta ollaan tehty enemmän ja meikkaus tyylit ovat olleet tavallisia, juhla, klassista yms. Laitan myös kuvia meikeistä mitä olen tehnyt. Meillä on ollut asiakaspalvelua tiistaisin ja perjantaisin, ollaan tehty siellä paljon erilaisia värjäyksiä ja leikkauksia.

Tein eka kertaa asiakkaalle permanenttia, joka meni mielestäni todella hyvin. Asiakas tuli korjaukseen ja hänellä oli suorat hiukse päällis osassa, joten tein päälle muutamat rullat.



Ensimmäisenä laitan kuvia kampauksesta, minkä tein harjoituspäähän.


Kampaus ei ollut vaikea, mutta harjotuspäät eivät omista hirveän tuuheita hiuksia niin se vaikeutti kampauksen tekoa. Letti on todella kivan näköinen oikeassa ja paksussa hiuksessa, koska silloin siitä saa näyttävän. Harjoituspäässä oli todella liru latva ja siitä syystä letistä ja kampauksesta ei tullut semmoista mitä itse toivoin.  Toinen mikä itseäni häiritsee tehdä kampausta harjoituspäähän on se, että siitä ei saa millään semmoista sileää ja siistiä.







EHOSTUS

Laitan nytten kuvia minkälaisia ehostuksia olen tehnyt.








 










SYKSYN/TALVEN TRENDIKKÄÄT KAMPAUKSET 2016


1.
Ei todellakaan ole ihan viimesen päälle viimeistelty.




2.
Niska ponkkarit.




3.
KREPIT



On myös kuva yhdestä työstä minkä tein asiakaspalvelussa.


#Kerstin


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Permanentin toteuttaminen asiakkaalle.

  Miten toteutetaan asiakkaalle permanentti?
Ensiksi kuunnellaan asiakkaan toiveet ja sitten suunnitellaan yhteisesti se minkä sitten toteutetaan.
Tärkeää on myös katsoa hiusten lähtötilanne ja mitkä asiat pitää ottaa huomioon. Rullaussuunnat pitää katsoa ennen kun aloittaa ja onko asiakkaalla pyörylöitä. Sitten hiuskunnon mukaan valitaan minkälainen permis aine sopii millekkin hiukselle.
Sitten mietitään minkälaisia rullia käytetään, milä shampoolla pestään hiukset, esisuojausaine, permanenttiaine ja kiinnitysaine,välihoitotuotteet, ja lopuksi sitten jälkihoitotuotteet.




1. Asiakkaan suojaus (Kappa, niskaliina ja semmonen paperisuoja.)
2. Hiusten pesu syväpuhistavalla.
3. Esisuojausaine hiuksiin.

Asiakkaalle tuli puoleen päähän permis ja edessä oli paha pyörtyläinen joten muutama rullattin oikealle.




Sitten ihan normaalisti taaksepäin.


Tässä kuvassa on kaikki rullat laitettu ja päälle laitettiin isompaa rullaa.


Asiakkaalle laitettiin multiwaven B permanenttiaina. Multiwaven B on tarkoitettu helposti kihartuville hiuksille ja koska asiakkaalla on helposti kihartuva hius niin se oli hyvä siihen. Jokaiseen rullaan kunnolla sitä ainetta ja jos pidemmät hiukset niin on hyvä käydä paristi, joka rulla läpi.  Lopuksi laitettiin kiinnitysaineeksi pikakiinnitys aine jonka ei tarvitse antaa vaikuttaa. Sekoitussuhde 75ml pikakiinnitysainetta ja 420 ml lämmintä vettä.
Ihan lopuksi voi laittaa vaikka kosteuttavaa hoitoainetta.
Lopputulos oli semmonen kun pitikin.



maanantai 22. helmikuuta 2016

Vanhoihin meikkiä.

Tein parille luokkalaiselle vanhojen meikit ja yhdelle ripset kokonaan ja toiselle tein huollon.





ToppiJakso

Kolmen Viikon Toppi


Moikka pitkästä aikaa! Meillä oli 3 viikkoa toppia. Itse olin Voxyhair Hoviraitissa ja todella paljon opin uusia asioita. Koulussa meillä on ollut hieman vanhempia asiakkaina, mutta topin aikana leikkasin enemmän nuorien hiuksia. Alussa jännitti ja pelotti ihan hirveesti, mutta loppujen lopuksi oli ihan mielettömän kivaa ja mukavaa. Työkaverit olivat mukavia ja auttoivat kun apua tarvitsin.
Päivät tuntuivat kyllä hirveen pitkitä vaikka oli vaan sen 10-18.
Tähän loppuun voin laittaa kuvia näytöistä ja kampauksista mitä tein ajan kuluksi sillon kun asiakkaita ei ollut..


1. MoniVärjäys Näyttö Ja Naistenhiusten Leikkauksen Näyttö





 2. Vaalennus Värjäyksen Näyttö


3. Miesten HiustenLeikkauksen Näyttö





LOPUKSI MYÖS KAMPAUKSISTA KUVA.



maanantai 11. tammikuuta 2016

Permanentti

Erilaisia kiharia ja  hiusten pituuksia.











Huono kuva mutta suoristuspermanentti on myös.
Kuvat lainattu googlesta.

Permanentin Historia


Permanentin keksi Marcel Grauteu vuonna 1872 ja permanenttikoneen kehitti Isidoro Calvete vuonna 1917. Ensimmäisen permanentin suunnitteli ja toteutti vuonna 1905 Karl Nessler. Permanenttiaineena käytettiin vettä ja lehmän virtsaa.
 Alussa permanentti vei paljon aikaa. Permanentti oli silloin vielä vaarallinen sähkövirran ja vahvojen kemikaalien johdosta. Permanenttia tehtiin myös kotona.
Vuonna 1932 tuotiin markkinoille kemiallinen permanenttimenetelmä, johon ei vaadittu koneita tai lämpöä. 
Permanenttimenetelmät ovat siitä lähtien vaan kehittyneet, nopeutuneet ja helpottuneet. Permanentti on myöskin tullut turvallisemmaksi.





Miltä permanentti näytti ennen.