sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Raidotusta ja värjäystä



Moikka!

Tällä viikolla ollaan tehty raitoja ekana kokeiltiin raidotus tekniikkaa harjotuspäähän ja sitten tehtiin parittain luokkalaiselle. Me kokeiltiin tällä kertaa laputus tekniikkaa ja niitä tekniikoita on kuulemma monta esim. kammalla raitoja tai sormenpäillä. Tiistaina meillä kävi asiakkaana valokuvaajat, jotka kuvasi meitä halloween päivänä. Asiakkaat tehtiin parittain paitsi ne asiakkaat, jotka halusi jotain pientä esim. kulmien värjäystä niin ne teki joku yksin. Itse värjäsin parin kanssa hiukset ja asiakas halusi oranssit hiukset ja tyvikasvun piiloon. Laitettiin tyveen TopChicin kestoväriä ja pituuteen Elumenia.


Raidotus harjoituspäähän ennen ja jälkeen kuva.


Tässä tehtiin pareittain raidotus ja haluttiin ei keltaisia raitoja.
Kun pestiin raidat pois niin laitettiin vielä silverin, joka poistaa keltaisuutta.
Ja asiakas oli tyytyväinen :) 


Hapetteena käytettiin raitoihin 6% ja 9%.
Aloitettiin alhaalta siihen laitoimme 6% hapetetta ja sitten päälle 9%, että ei tarvisi pestä eka alhaalta vaan pestiin samaa aikaan kaikki pois. Sininen jauhe on hiuksille joka on terveet ja vahvat ja sitten punanen on huonokuntoisille. Toi pikkupullo on hoitoseerumi jota laitoimme 3 tippaa.
Hapetetta laitettiin 35ml ja jauhetta yks mitallinen ja sitten hoitoseerumia 3 tippaa.


 Tässä laitoimme tyveen TopChicin kestovärin ja pituuteen Elumenia. 
Sen jälkeen kun väri oli vaikuttanut tarpeeksi menime pesupaikalle ja väri emulgoitiin ekana ja sen jälkeen ihan normaalisti värjätyille hiuksille shampoolla ja pestiin pois.
 Sitten pyyhekuivattiin hiukset ja sitten ositettiin hiuksen muutaman kerran. Sen jälkeen levitettiin Lockia joka antaa sileän loååutuloksen ja lukitsee värin hiuksiin.
Tässä ois sitten ennen ja jälkeen kuva :) 
Asiakas oli tyytyväinen ja minun mielestä tuli just semmonen väri minkä haluttiin tulevan.

 -KERSTIN

torstai 27. marraskuuta 2014

Värjäykset

Hei taas pitkästä aikaa!

Tässä jaksossa ollaan värjätty hiuksia, ripsiä ja kulmia.
Goldwell softcolorilla ollaan värjätty ja se on semmonen vaahtomainen väri, joka hoitaa hiuksia ja tuo kiiltoa. Tummiin ja punaisiin hiuksiin, kun laittaa niin tuo jonkun verran väriä ja vaaleita hiuksia se kirkastaa.
Sitten minulla oli asiakas joka halus värjätä tyven ja tyveen laitoin kestovärin ja colorancen latvaan.
Colorance väri toi vähä lisää väriä ja kiiltoa. 

Refectocil ripsi ja kulmavärillä olen värjännyt kahelle asiakkaalle.
Oli tosi tyytyväisiä ja ripsien eroo ei hirveästi huomaa, jos on itellään tummat ripset.

Lorealin tehohoidon tein myös kerran asiakkaalle tuli tosi pehmeät ja sileet hiukset.

Tänään tehtiin Kampaus ja oli tosi vaikeeta keksiä mitään jos ei ollu tiettyä ohjetta.
Piti keksiä sitten jotain päästä, mutta jos pari kertaa purkaa ja aloittaa alusta niin onnistuu se sitten jotenkin.

En muistanut ottaa ennen jälkeen kuvaa...

Ennen/Jälkeen                        
Lorealin hoito 

En muistanut ottaa myöskään ennen jälkeen kuvaa, mutta tässä tehtiin värihuuhtelu (softcolorilla)

Ennen/jälkeen

Refectocil ripsi ja kulmaväri





-kerstin

maanantai 10. marraskuuta 2014

motorola

Hiuskiltatehtävä 10.11.2014

2. Jakson arviointi


Mitä kaikkea olemme oppineet yhdessä?
-hiusten ja hiuspohjan kunnon määrittäminen ja hoitosuunnitelman laatiminen
-hiuspohjan rentouttava hoitaminen (intialainen päähieronta)
-hiusten pesu- ja hoitotuotteiden valitseminen
-lämpöä ja kosteutta tuottavien laitteiden käyttäminen ja puhdistaminen (laser, höyrykoje ja hairmaster)
-erilaisten hiustenleikkausten suunnitteleminen ja toteuttaminen
-fönkampaustuotteiden-, välineiden ja muotoilutuotteiden käyttäminen
-hiusten hoitokäsittely asiakkaalle ja itsearviointi työsuunnitelma sisältäen hiuksen ominaisuuksien ja rakennevaurioiden analyysin (haudehoito, syvähoito, sarjahoito)
Mitä kaikkea olen oppinut yksin?
-hiuksen rakenteen ja kasvuvaiheiden määrittäminen
-työvälineiden ja työympäristön siisteydestä ja hygieniasta huolehtiminen
- tuotetuntemuksen hyödyntäminen hiusten ja hiuspohjan hyvinvoinnissa

-oppimispäiväkirjan pitäminen
-Porfolio (anatomia)
1. Mikä meni hyvin?
Kaikki harjoitusasiakaspäivät menivät mielestäni hyvin ja olen tykännyt niistä tosi paljon!
Ja halloween-päivä meni myös hyvin.

- mihin olet tyyväinen
Olen tyytyväinen tekemiini töihin harjoitusasiakkaille.
 
2. Mikä meni huonosti?
Ei nyt tule muuta mieleen kuin se, että päivittäisin blogia aktiivisemmin.
 
3. Mitä olet oppinut?
- ammatillisesti?
Pari uutta miestenhiustenleikkausta, erilaisia hoitoja (kerasilk, tehohoito ja lorealin hoito).
- yhteistyöstä?
Parturi-kampaajan työssä on tärkeää osata toimia ryhmässä ja tehdä yhteistyötä. Olemme tehneet paljon ryhmissä tehtäviä ja se on ollut mukavaa.
 
- projekteista? (halloween)
Näin kun kosmetologit tekivät hienoja meikkejä.
 
- harjoitus asiakaspäivistä
Olen oppinut asiakaspalvelua, ja saanut paljon varmuutta tekemiseen.
 
- portfolion tekemisestä?
Ihon ja hiuksen anatomiasta kaikenlaista ja vähän siitä kuinka hiukset "toimii". Uskon kuitenkin että parhaiten oppii ihan vaan tekemällä. Tietenkin on hyvä olla ennestään jo tietämystä.
 
4. Mitä viet/ olet vienyt käytäntöön?
- kotona/ vapaa-ajalla
olen tehnyt kavereille suht. helppoja leikkauksia, kerrostusta ja tasausleikkausta. Lisäksi porukoille parille kaverille ja mummolle olen tehnyt intialaista päähierontaa.
 
Leikkauksia olen tehnyt melko vähän tämän jakson aikana, mutta tehohoitoja olen tehnyt paljon ja ne sujuvat mielestäni jo aika rutiinin omaisesti. Intialaistakin olen tehnyt melko monta kertaa ja harjoitusasiakkaita on ollut aika paljon. En ole ihan kaikkea edes muistanut merkitä ainakaan asiakkaista niin en ole ihan varma onko listassa niin paljoa merkittynä. Eli kiinnostus asiakastöihin näkyy ainakin minun mielestäni.
 
Olen tykännyt ihan tosi paljon harjoitus asiakaspäivistä! On mukavaa, että asiakkaat ovat vielä tässä vaiheessa ennestään tuttuja, niin se ei tunnu pelottavalta. Mielestäni kaikki on mennyt hyvin asiakaspäivissä, varsinkin silloin kun meitä on vähemmän kerrallaan tekemässä. Silloin on turvallisempi työskennellä, kun tietää että Satu kerkeää tarvittaessa neuvomaan. Ja juuri se ryhmien koko on se kehityksen kohde, johon onkin jo tullut parannusta kun olemme jakaneet ryhmän kahtia.
 

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Pika teksti !

HELOY!
Viikko taas takana ja maanantaina oli se hiuspohjanharjaus. Mielestäni ei se tuntunut kovin kivalta. Tiistaina tehtiin leikkaus miespäähän parin kanssa muuten onnistu tosi hyvin, mutta se föönaus oli tosi hankalaa. Keskiviikkona tehtiin parille haudehoito ja se oli ihana! Hiukset näytti hyvänkuntosilta ja semmoset pehmeät.  Torstaina tehtiin portfolioo ja veikkaan että siitä tulee tosi pitkä. Perjantaina oli etäpäivä eli oltiin kotona tekemässä portfolioo.
Torstaina saatiin myös kilta hupparit ja huppari on ihanan lämmin eli ei tuu kylmä.















Kuvista en osaa oikein kertoa mitään, mutta tossa viimesessä kuvassa on toi leikkaus mikä piti tehdä. Miespään hiukset olivat pidemmät joten ei saatu leikata liian lyhyeks, koska siihen päähän pitää tehä monta leikkausta. Aika simppeli leikkaus oli:) Ens viikonloppuun heips!

-kerstin

maanantai 29. syyskuuta 2014

Sekava viikko...

 Helouuu!

Taas viikko menny ja ollaan tämä viikko harjoteltu vähän kaikkea.
Intialaista päähierontaa harjoteltiin tällä viikolla en muista mikä päivä tarkalleen, mutta sitten muut olivat harjoitelleet vielä kerran itse olin kotona kipeänä. 
Rupesin yks päivä ajattelee, että miten innoissaan aina meen kouluun. Rupesi harmittaa  ku olin kipeenä ja en haluaisi jäädä muutenkaan jälkeen.
Intialainen päähieronta oli ihanaa oikeesti tykkäsin ihan sikana...
Sit leikattiin naisen päätä ja tänään harjoteltiin hiuspohjan harjaamista tai miten sen voi sanoa.
Tästä viikosta on tosi vaikeaa kirjoittaa mitään, koska ei ole paljon yhtään kuvia ja ei oikein mitään kerrottavaakaa. Tällä viikolla panostan sitten enemmän ja otan paljon kuvia. 
Tämä oli tämmöinen pikainen postaus viime viikolta. XD

Toivottavasti saa selvää tästä kuvasta, koska tässä on nimittäin hieromis järjestys:) 
Leikattiin naisenpäästä hiuset kyhyeks takaa ja meni tosi huonosti..
Leikattiin toi saksi kampa tekniikalla.

Sitten tein luokkalaiselleni tämmöisen letin ja taas en ole ajemmin tämmöistä tehnyt joten tyytyväinen olen.
Tossa on toinen yritys eli ekasta tuli liian lyösä.


ÄRSYTTÄÄ IHAN SIKANA ÄSKEN KU KATOIN ONKO MINKÄÄNLAISIA KUVIA VIELÄ NIIN EI OLE NÄMÄ OLIVAT AINOAT :o
TÄLLÄ VIIKOLLA LUPAAN TEHÄ PALJON KAIKKEA JA OTTAA SITTEN ERI VAIHEISTA KUVIA:) 

-KERSTIN


perjantai 19. syyskuuta 2014

1.Jakson Motorola

Heippa!

Tämä jakso loppu hullun nopeesti mielestäni ja olen opinut tosi paljon uutta.
Kaikki leikkaukset ei ole olleet kovin vaikeita, mutta on ollut muutama mitä täytyy vielä harjoitella esim : A-linja, eteenpäin pitenevä leikkaus ja etuhiuksia pitää harjoitella vielä.
Föönaaminen oli alussa pyöräharjalla tosi vaikeeta, mutta nyt se sujuu hyvin. 
Tulen toimeen kaikkien luokkalaisteni kanssa ja kaikki on tosi mukavia. Sitten meillä on ollut ryhmä ja pari töitä, jossa tutustuttiin helposti ja kun oltiin multamäessä sielläkin tehtiin yhessä kaikkee kivaa. Mejän ryhmällä on myös facebook ja whatsap. Facebookkiin opettaja laittaa usein tehtäviä mitä pitää tehä ja whatapis puhutaan kaikkee mitä sattuu.


Mitä olen oppinut muuta kuin leikkauksia:


- Hiustenleikkauksen työvälineiden ja -koneiden käyttöä.
- Asiakaspalveluammatissa toimimista hyvänä asiakaspalvelijana.
-Hiustenleikkauksen perusrakenteet.
- Tuotteiden ainesosiin tutustumista.
-Oppimispäiväkirjan pitämistä.
-Fönkampausotteiden, -välineiden ja muotoilutuotteiden käyttöä.
- Hiusten pesu- ja hoitotuotteiden valitsemista.
-Hiustenleikkauksen käsitteitä ja ammattisanastoa.
-Kampausten tekoa.
- Päähierontaa.

Mitä vien käytäntöön niin varmaan melkein kaikki leikkaukset ja erilaiset föönaus tavat.
Käytäntöön olen jo vienyt kerrostusleikkauksen ja tasausleikkauksen ne on tosi helppo leikata ja usein ihmiset haluaa kerrostus- ja tasuasleikkauksen.
Työpäiväkirjaan mun pitää panostaa enemmän viimeviikollakaan en jaksanut kirjottaa.
Työpäiväkirjaa on vaikeaa kirjoittaa usein tuijotan vaan tietokoneen ruutuu varmaan tunnin ja mietin mitä mä kirjotan, mutta kyllä se sitten rupee sujuu ku saa pari lausetta kirjotettua.
Toivottavasti toisella jaksollaki tehään paljon kaikkea uutta ja tietenki ootan, että
tulee enemmän asiakaspäiviä koska tykkäsin ihan sikana.

Tiistaina olimme Miraculosin hiusnäytöksessä eli siellä esiteltiin syksyn trendileikkauksia ja värjäyksiä. Mielestäni oli kiva päästä sinne ja nähdä uusia asioita ja kun ammattilaiset leikkas hiuksia. Hiusnäytös oli noin 2 tuntia ja yhelle tytölle leikattiin hiukset ne oli lyhyet, mutta ihan älyttömän ihanat. Harmittaa ihan hirveesti kun olin unohtanut koko jutun ja ei tietenkään ollut kameraa mukana et oisin voinut ottaa kuvia.

 3 Syksyn Trendileikkausta

INKA

TIIU

LULU

3 Syksyn Trendivärjäystä

Eka kuva: BALAYAGE - Pyyhkäisy
Sävyt ovat pehmeitä ja kontrastit kevyitä.
Toinen kuva: OMBRE - Varjo
Ombre- värjäykset antavat pehmeän liukuvan lopputuloksen.
Kolmas kuva: FLASHLIGHTS - välähdys
Flashlights-tekniikan tarkoitus on värjäyksellä luoda hiukseen illuusio salamavalon välähdyksen muodostamasta heijastuksesta hiuksen pinnassa.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

-//-

Heippa! Tulee kuvia mitä olen tän viikon aikana tehnyt. Mulla ei oo oikeastaan mitään kerrottavaa paitsi, että perjantaina oli yrittäjänpäivä ja saatiin päättää ite että mihin paikkaan mennään kysymään yrittäjältä kysymyksiä esim: Mitkä ovat hyvät ja huonot puolet yrittäjänä. Noh kuitenkin aamulla mentiin ja kyseltii kaikelaisia kysymyksiä ja sitten 12.00 piti mennä Palmikkoon ja siellä kuunneltiin hetken ja saatii sitten kiertää ja ostella sieltä.





Tässä on unisex malli 

Tossa on mun hiukset ja ostin sieltä palmikosta itselleni punaisen hiusvärin ja heti kotiin päästyäni värjäsin hiukseni,

Tein pikkuveljelleni kuvioita sivulle

Isosiskolleni tein sivusiilin ja värjäsin lauantaina hiukset mustaks. 


Tässä olisi kampus jossa mulla meni hermot ku ei oikein onnistunut kyllä sitten loppujen lopuksi jonkunlaisen sain tehtyä. Tyytyväinen olen, koska en ole ikinä ennen tehnyt tämmöstä lettiä tai muutenkaan tän näköstä kampausta.


-KERSTIN

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Viikon Kuulumisia...

Heippa vaan kaikille! Olen Kerstin, 17 vuotias tyttö Jyväskylästä. Alotin ekan vuoden viitaniemen hiusalalla ja kirjotan tätä sen 3 vuotta. Minä en ole todellakaan hyvä kirjottamaan blogia, mutta kyllä tää tästä pikku hiljaa. Kaikki leikkaukset mitä ollaan tehty niin tasausleikkaus, taaksepäin pitenevä leikkaus, eteenpäin pitenevä leikkaus, kerroksittainleikkaus, porrastus leikkaus ja muuta ei tule mieleen tällä hetkeellä.

Viime viikolla leikkasin kaverille kerroksittain leikkauksen onnistuin mielestäni hyvin. Vähän jännitti, koska kuitenkin jos oisin pilannu ne hiukset, mutta onneks ei käynyt niin :) 

Kerroksittain leikkaus
En muistanut ottaa kuvia paitsi sitten lopussa:D


Porrastusleikkaus

Kerroksittain leikkaus
Enmuistanut ottaa ennen ja jälkeen kuvaa.

Tässä kuvassa leikkasin äidilleni kerroksittain ja onnistu tosi hyvin.

Leikkasin myös isosiskolleni kerroksittain 
ja ylläri unohin ottaa kuvia :) 

Tajusin vasta äsken, että en ole tehnyt vieläkään
minkäänlaisia kampauksia paitsi tämmösen perus 
kalaruotoletin. :/ 

Noh.. Eipä mulla enää muuta täytyy muistaa ottaa niitä kuvia enemmän.
Huomenna teen pikkuveljelleni jonkinlaisia kuvioita päähä en vielä tiedä, että minkälaisia meinasin tehdä. Mun piti tehä tänään, mutta en saanut konetta lainaan.
Ei mulla muuta pitää tehdä vaan postauksia useammin, että muistaa mitä viikon aikana on oikein tehnyt.
Nyt menen nukkumaan että jaksan herätä aamulla. Hyvää yötä kaikille =) 

-KERSTIN 


perjantai 22. elokuuta 2014

Ryhmäytymispäivä

Olimme torstaina 21.8. multamäessä oman luokkamme ja yo-luokan kanssa viettämässä mukavaa ryhmäytymispäivää. Tutustuimme siellä toisiimme erilaisten leikkien ja ryhmätehtävien avulla. Saimme myös lisää tietoa kilta-toiminnasta. Lisäksi suunnittelimme yhdessä luokallemme pelisäännöt joita tulemme noudattamaan jatkossa. Emme osaa sanoa pelisäännöistämme yksittäisiä kohtia joita olisi erityisen helppoa tai vaikeaa toteuttaa, vaan uskomme että kaikki kohdat tulevat olemaan välillä helppoja ja välillä vaikeita ihan päivästä riippuen.

                                                         
Päivä meni mielestämme kokonaisuudessa oikein hyvin. Opimme kommunikoimaan toistemme kanssa enemmän, sekä tuntemaan toisiamme paremmin.


                                                                  -Kerstin ja Jenni